Hallituksen palkitseminen

Hallituksen palkitseminen

Hallituksen jäsenten palkitseminen koostuu vuosipalkkiosta sekä hallituksen ja sen valiokuntien kokouspalkkioista. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan lisäksi erillinen kuukausipalkkio. Hallituksen jäsenet ovat vapaaehtoisesti TyEL-vakuutettuja sekä oikeutettuja Metsä Boardin matkustussääntöjen mukaisiin matkakorvauksiin.

Vuoden 2024 varsinainen yhtiökokous päätti pitää hallituksen palkkiot ennallaan siten, että:

  • Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 99 000 euroa
  • Varapuheenjohtajalle 85 000 euroa
  • Muille jäsenille 67 000 euroa

Yhtiökokous päätti maksaa noin puolet vuosipalkkioista julkisesta kaupankäynnistä hankittavina yhtiön B-sarjan osakkeina ja puolet rahana. Rahana maksettava korvaus vastaa arvioitua ennakonpidätyksen osuutta. Osakkeita ei saa luovuttaa kahden vuoden kuluessa niiden vastaanottamisesta.

Lisäksi yhtiökokous päätti nostaa kokouspalkkiota 1000 euroon (aiemmin 800 euroa) kustakin hallituksen ja sen valiokunnan kokouksesta, johon jäsen osallistuu, kuitenkin siten, että kokouspalkkio maksetaan vain kerran, jos saman vuorokauden aikana järjestetään useita hallituksen  tai sen valiokuntien kokouksia. Kokouspalkkiot maksetaan rahana.

Edelleen yhtiökokous päätti maksaa tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle erillistä kuukausipalkkiota 900 euroa.